Viime osassa G (Georgina) huomasi olevansa raskaana. Tästä jatkuu:
Eias soitti heti järkyttävän uutisen jälkeen. Hän halusi mennä
treffeille kaupungille. G ajatteli, että olisi paras kertoa raskaus-uutinen heti,
niin hän valitsi paikaksi kahvilan, missä he tapasivat.
Eiasilla ei ollut mitään aavistusta mitä G aikoi sanoa hänelle.
Valitettavasti G:n sanottua olevansa raskaana, hän menetti Eiasin
ystävyyden ja ihastuksen. Miten nyt käy?
Eias sanoi, että ei voi uskoa että G on raskaana,
Mutta rakastaa häntä silti.
Ihmiset voivat olla julmia. Eias lopetti G:n rakastamisen ja lähti hymyssä suin.
Hän ei vain tiennyt, että G ei aikonut luovuttaa.
Kotiin päästyään G alkoi soitella Eiasille saadakseen tämän ystävyyden takaisin.
G:hän vielä rakasti tätä miestä.
Lopulta hän sai Eiaksen houkuteltua kotiinsa. Toivottavasti he rakastuvat taas.
Samaan aikaan G:n maha kasvoi. Huono aika. Tämä vain pahentaa asiaa.
Eias ei jättänyt vauva asiaa kesken vaan jatkoi sillä miten se tapahtui.
Kun Eias istui pöytään hän ihastui uudelleen. G tyhmänä ihmisenä puhui
taas vauvasta, joka on heidän yhteinen.
Puhuttuaan aikansa leluista ja vauvoista Eias sai luottamuksensa takaisin.
Sitten sovittiinkin jo riidat (riita).
Eiasin lähdettyä tälläinen tyyppi hiippaili G:n nukkuessa.
Murtovaras otti kirjahyllyn, ja G soitti poliisille.
Otettuaan vielä peilin poliisit olivatkin jo pihassa.
Otettuaan vielä tuolin, G meni nukkumaan samalla kun poliisi ja varas tappelivat.
Varas pääsi karkuun. Katsokaa poliisin ilmettä.Poliisi sanoi G:lle,
Ettei ollut niin hyvässä kunnossa kuin luuli, eikä G saanut mitään
korvausta menetetyistä tavaroista. Hänhän oli vielä raskaana!
Herättyään G soitti Eiasille. G:llä oli yllätys hänelle.
Ennen yllätystä G päätti keventää tunnelmaa vitsailemalla viime yöstä.
Iloinen yllätys. Kihlat! Eias näyttää olevan innoissaan.
Kauhean iso timantti. G oli tyytyväinen. Hän menisi lapsensa isän kanssa naimisiin,
vaikka mies kerran jo lopetti G:n rakastamisen.
Varmuuden vuoksi G pyysi häntä muuttamaan luokseen.
Perheen varoihin tuli tuhat simelonia, työ on kenraali ja miehen luonne pisteet:
S/S 2
U/M 3
L/T 9
V/L 7
M/K 4
Tälläisen talon he väkersivät. Ihan OK, ja mies saa paljon palkkaa,
Niin saadaan lasten huone pian.
Luonnepisteiden mukaan Eiasin pitäisi olla epäsiisti, mutta nyt
siivoaa koko talon!
G vain on jääkaapilla kun Eias tekee ison annoksen ruokaa.
G:n raskausaikakin on pian päättymässä.
Parin ensimmäinen yö yhdessä.
Joka aamu Eias teki G:lle ruokaa. Nyt ei G:n koskaan tarvitse.
Puheenaiheetkin on samat. He puhuivat vauvoista ja perheestä.
Päivät kuluivat, ja lopulta G:n vauva syntyi.
Tälläinen kaunokainen. Äitinsä silmät isänsä hiusväri. Tämä tyttö sai nimekseen
Jess Caine.
Tämän osan loppu.
Venyi vähän pitkäksi, mutta ei haittaa :)
Laittakaa kommenttia, linkitän.
Kommentit